Piirretty käsikirjoitus

07. huhtikuuta 2021

Piirretty käsikirjoitus on yritys katsoa Bernen skenaarioanalyysiä ansana: etsimme ulospääsyä, mutta itse etsintä voi olla osa skenaariota. 🔂 Teksti yhdistää sitaatteja, henkilökohtaisia havaintoja ja varjon integraation teeman, jossa vapaus syntyy ei tukahduttamisesta vaan sisäisen jännitteen hyväksymisestä. Missä kulkee raja määräyksen ja valinnan välillä, ja voiko sitä ylipäätään nähdä?

Meriupseeri ja farkkuihin pukeutunut nainen keskustelevat laivan kannella.

Kaksi ihmistä kohtaa avomeren yllä ja alkaa piirtää yhteistä kurssia.

Piirretty käsikirjoitus

”Ihmiset löytävät jotakin sanoista, käyvät psykoterapeuteilla, hankkivat koiria
… Mutta sokeiden oppaatkin ovat sokeita.” 👤📌

”Jokainen ihminen on tulosta:
miljoonista erillisistä hetkistä,
tuhansista tietoisuuden tiloista,
sadoista seikkailuista,
kymmenistä elämänkriiseistä,
kahdesta vanhemmasta
ja yhdestä elämänkäsikirjoituksesta.

Ihminen tarvitsee tämän käsikirjoituksen tunteakseen seisovansa molemmin
jaloin vakaalla maalla. Siitä luopuminen on yhtä mahdoton ajatus kuin perustan
lyöminen pois oman talon alta.”

— Eric BerneMitä sanot sen jälkeen kun olet sanonut päivää?, s. 113

Bernen käsikirjoitusanalyysin tutkiminen samalla kun itse elää
käsikirjoituksessa on kuin kivien heittämistä lasitalossa.

Ajatuksesi siitä, että kamppailu on elämän perusta, on vuotanut kuiviin kuin
Ljalja, sillä ajatus ”on pakko taistella” näyttää osalta käsikirjoituksen
ohjelmointia. Vai taisteleeko se sittenkin käsikirjoitusta vastaan?

Ylittämiseen suuntautuminen on ehto kaikkien muiden asenteiden ja mallien
ylittämiselle. Yhtä asiaa ei kuitenkaan voi ylittää: tarvetta ylittää. Halun
taistella voi voittaa vain taistelemalla, mutta kun käytämme taistelua – jopa
taisteluun taistelua vastaan – emme vapaudu siitä vaan käytämme sitä edelleen.
Väline ei tuhoa itseään niin kauan kuin sitä käytetään.

Pam … Silmukka, umpikuja.

Käsikirjoituksesta poistumisen paradoksi

Tämän teorian mukaan ei voi sadan prosentin varmuudella tietää poistuneensa
käsikirjoituksesta 🔂.

Kun sanot itsellesi ”olen päässyt käsikirjoituksesta”, eikö tämäkin ehkä ole
käsikirjoitustasi? Entä tämä ajatus? Entä tämä ”tämä” – oliko se ennalta
määrätty? Miten sen voisi varmistaa?

Ehkä samalla tavalla kuin William James puhui kerran tahdosta: ”Ensimmäinen
vapaan tahtoni teko on uskoa vapaaseen tahtoon.”

Valinta on tehtävä, mutta se perustuu siihen, että ”potilaan on tehtävä valinta.
Tavallisesti hän tekee sen käsikirjoituksensa pohjalta. Jos potilas kääntyy
perhelääkärin puoleen, lääkäri voi valita asiantuntijan oman käsikirjoituksensa
mukaisesti” (s. 393).

Käsikirjoitusanalyytikko puolestaan piirtää potilaalle käsikirjoituksen
luottaen omaan objektiivisuuteensa – ja juuri tuo käsitys voi kuulua hänen omaan
käsikirjoitukseensa.

Ei. Tätä tietä jatkamalla suussa alkaa maistua palaneelta. Kuten V. M.
Allahverdov sanoi: ”Jos ihminen menettää vapaan tahdon tunteen, se on patologian
oire.”

Haluamme vetää viivan ja sanoa: tämä on käsikirjoitus, tämä on minun valintani.
Mutta ”mitä tämä viiva merkitsee loputtomien viivojen myriadeissa, joissa ei ole
lainkaan varmuutta?” (ks. 16.1.2020).

Et ehkä koskaan saa tietää, voititko määräyksen vai oliko juuri määräyksen
voittaminen oma määräyksesi.

En tiedä. Tiedän vain, että kaikki tämä pyrkiminen ja ikävöinti, lukeminen,
pohtiminen, arvioiminen ja kirjoittaminen on alkuvaihe, jossa kaikki voi vielä
osoittautua hyödylliseksi.

Piirretty käsikirjoitus ei tarkoita, ettet voisi jatkaa sen piirtämistä.

Tarvitaan ”jotakin ulkopuolelta, jotakin mikä puuttuu käsikirjoituksesta mutta
voi rikkoa sen” (Eric Berne, s. 457).

Hyvä on … 🔱🔱🔱🔱🔱🔱🔱

Kulku Varjon läpi

Muistan tuon tammikuun päivän.
Olin kuin langennut Ariel.
Käännös johti väärään suuntaan,
ja siellä maa oli kylmä.

Hän makasi odottaen kuolemaa;
se painoi minut silloin syliinsä
ja huusi kaikkien kuullen:
”Näytä synkkä luonteesi.”

Karthago kyti sisälläni.
Tiedätkö, mitä usko on?
Oletko koskaan, hitto vie, antanut itseäsi ajatukselle
niin, että kaikki järjestelmän ulkopuolella
pyyhkiytyi pois noissa Eedenin puutarhoissa?
Istua ja ajatella päivästä toiseen, päästä niistä karkuun,
kunnes unikin irrottaa sinetin.
Luuletko näitä saduiksi?
Sano, mahtuuko poolopaidassa hengittämään?

Samoin minä olin mustaa maalia;
joka päivä väritin kuvia.
Olin hänelle uskollinen kuin uskollinen Husky.
Luin kaikki metasadut.
Ehkä minulta puuttui hellyyttä;
ayahuascaa en silloin käyttänyt,
mutta silti riisuin maailman naamiot.
Ja vältettyäni Lambaskin kohtalon
etsin tietäni Nebraskaan …

— Anton Kolhonen”Muistan tuon tammikuun päivän”

Integraatio tukahduttamisen ja riivauksen vaihtoehtona

”Uskon, että terveet ihmiset pystyvät yhdistämään ja syntetisoimaan tietoisen
ja tiedostamattoman elämänsä. He tekevät sen sulavasti ja tehokkaasti.
Yhdistyessään prosessit rikastavat ja muuttavat toisiaan. Tiedostamaton ei enää
herätä pelkoa. Ihminen voi tehdä sovinnon tiedostamattomansa, fantasioidensa ja
toiveidensa kanssa ja sallia itsensä olla runollinen ja hullu.”

— Abraham MaslowThe Farther Reaches of Human Nature, s. 128

Maslow jatkaa: tiedostamaton avautuu, hyväksytään ja omaksutaan, eikä se enää
näytä yhtä vaaralliselta tai hirvittävältä. Prosessi syvenee, ihminen tutustuu
pelkäämäänsä ja huomaa pystyvänsä käsittelemään sitä.

Hän vertaa tätä miesten ja naisten historialliseen suhteeseen. Mies voi pelätä
naista tiedostamattaan samoista syistä kuin omaa tiedostamatonta mieltään ja
siksi pyrkiä alistamaan tai hallitsemaan häntä. Psykodynaamisen teorian mukaan
naiset herättävät miehissä näiden tiedostamattoman naisellisuuden – pehmeyden,
hellyyden ja vastaavat ominaisuudet. Miehisen ja naisellisen ikuinen vastakkainasettelu
sekä miesten pyrkimys hallita, nöyryyttää ja sortaa naisia voidaan nähdä kömpelönä
yrityksenä hallita omaa tiedostamatonta. Todellinen rakkaus ei ole mahdollista
pelokkaan herran ja loukatun orjan välillä. ✈

Vasta riittävän vahva, itsevarma ja eheä mies voi hyväksyä ja lopulta toivottaa
tervetulleeksi naisen itsensä toteuttamisen ja hänen pyrkimyksensä oman
potentiaalinsa käyttämiseen. Myös päinvastainen pätee: kukaan mies ei toteuta
itseään ilman arvokkaan naisen tukea. Nainen kasvattaa miestä ja mies naista.
Tietoisen ja tiedostamattoman – fantasian ja järjen – on ravittava toisiaan,
jotta ne voivat saavuttaa aidon harmonian (s. 129).

Maslow'n vertauksen mukana siirrymme Jungiin. Hänen mukaansa ”arkkityyppisten
kuvien ja fantasioiden konstellaatio ei itsessään ole patologinen”. Naisellisen
eli tiedostamattoman ilmeneminen miehessä ei siis itsessään ole sairautta.

Jung jatkaa kuitenkin:

”Patologisen reaktion tunnusmerkki on ennen kaikkea samaistuminen
arkkityyppiin. Se synnyttää eräänlaisen inflaation ja yllättäen ilmaantuvan
sisällön riivauksen, jolloin sisältö purkautuu virtana, jota mikään terapia ei
pysty pysäyttämään.”

— C. G. JungArkkityypit ja kollektiivinen piilotajunta

Niin – tässä on sama ”tuleen leikkiminen, joka johtaa
paloon”
, josta
Shakespeare kirjoitti.

Jos mies samaistuu naiseen – ”meihin”, ”minun tyttöystävääni” – hän heikkenee
hetkeksi. ”Suotuisissa tapauksissa samaistuminen voi mennä ohi enemmän tai
vähemmän harmittomana inflaationa. Joka tapauksessa samaistuminen
tiedostamattomaan heikentää tietoisuutta, ja siinä on sen suurin vaara.”

Siksi niin monet ovat läheisriippuvaisia tai pyrkivät hallitsemaan,
nöyryyttämään ja alistamaan ”toista puoliskoaan”: ne ovat kömpelöitä yrityksiä
hallita omaa tiedostamatonta. Frommin sanoin he kutsuvat riippuvuuttaan
rakkaudeksi ja omistamistaan samoin. 😬

Miehen samaistuminen naiseen ja tietoisuuden samaistuminen tiedostamattomaan on
erittäin vaikea prosessi. Useimmiten luisumme kahteen ääripäähän:

  1. Torjumme idin ja tukahdutamme hänet.

  2. Joudumme Varjon valtaan, ja se alkaa hallita ja alistaa meitä.

”Et ’hallitse’ samaistumista etkä tietoisesti ’samaistu’. Koet identiteettisi
arkkityypin kanssa tiedostamatta ja joudut sen riivaamaksi. Vaikeissa
tapauksissa on siksi huomattavasti tärkeämpää vahvistaa ja lujittaa egoa kuin
ymmärtää ja omaksua tiedostamattoman tuotteita.”

— C. G. JungArkkityypit ja kollektiivinen piilotajunta, s. 422

Kun ego on vahva, ihmisellä on sisäiseen henkiseen maailmaansa hakattu perusta.
Arvot ja periaatteet ovat imeytyneet vereen ja kehoon; ihminen seisoo vakaasti,
tukeutuu uskoonsa ja voi sitten omaksua tiedostamatonta. Hän voi hyväksyä Toisen
tekemättä tästä elämänsä keskusta, tulemasta riippuvaiseksi tai alistamatta tätä
menettämisen ja oman perustan katoamisen pelossa.

Nämä sisäiset vakaumukset piirtävät käsikirjoitusta uudelleen ja vapauttavat
lapsuuden määräyksistä. Todiste siitä, etteivät ne olleet syntymässä annettuja,
on niiden hinta: kipu, työ, veri ja hiki. Arvot ovat sinun juuri siksi, että
kokemus ansaitsi ne.

”Jokainen ihminen haluaa mieluummin tuntea olevansa vapaa kuin alistettu,
oikeutettu valitsemaan kuin vailla tätä oikeutta. Yksikään normaali ihminen ei
halua tulla kontrolloiduksi. Hän haluaa sekä tuntea olevansa vapaa että olla
vapaa.”

— Abraham MaslowThe Farther Reaches of Human Nature, s. 34

Todellinen vapaus syntyy objektiivisesti olemassa olevien liiallisten
vapausasteiden ylittämisestä. Se ansaitaan, kun periaatteet kiteytyvät vaikeiden
elämäntilanteiden sulatusuunissa. Yksilöllisyys hahmottuu vähitellen. Persoonan
rajojen – erityisesti ”eturintaman rajojen” – lujuus ja selkeys on testattava
ylittämällä ne, ikään kuin varmistaakseen, ettei niiden takana enää ole minä.
Muut rajat jäävät epätarkoiksi ja liikkuviksi kuin savu.

Oman elämänkäsikirjoituksen ja yksilöllisyyden piirtäminen on hidas ja pitkä
prosessi. Ehkä hyväksyisimme mielellämme ulkoa annetun valmiin mallin, ellei
olisi yhtä muttaa:

”Me itse haluamme olla kohtalomme tekijöitä ja luojia.”

Hyvä on. Jos haluat – ryhdy sellaiseksi. Mutta tiedä, että tie on vaikea ja
vaarallinen.

Mistä tie alkaa, ja mikä siinä on olennaista?
👇🏻👇🏻👇🏻👇🏻👇🏻👇🏻👇🏻

Virtutis et vitiorum grave ipsius conscientiae pondus est: qua sublata,
iacent omnia — Tästä alkaa ”Tie … Nebraskaan”.
🔱

FAQ

Kysymyksiä artikkelin aiheesta

01Mikä on Eric Bernen elämänkäsikirjoituksesta poistumisen paradoksi?

Ihminen arvioi ja muuttaa käsikirjoitustaan välineillä, jotka ovat voineet muotoutua juuri sen vaikutuksesta. Väite ”olen poistunut käsikirjoituksesta” ei siksi todista vapautta lopullisesti: jopa tarve taistella määräystä vastaan voi kuulua määräykseen.

02Voiko jo muodostunutta elämänkäsikirjoitusta piirtää uudelleen?

Tekstin vastaus on kyllä. Käsikirjoituksen näkeminen ei merkitse ikuista vankeutta. Uusi kokemus, ulkopuolinen tapahtuma ja vaikeissa tilanteissa ansaitut arvot voivat selkiyttää henkilökohtaisia rajoja ja muuttaa perityn määräyksen omaksi valinnaksi.

03Miten Varjon integraatio eroaa tukahduttamisesta tai riivauksesta?

Tukahduttaminen katkaisee tiedostamattoman aineksen yhteyden tietoisuuteen, kun taas riivauksessa ihminen samaistuu siihen ja ego heikkenee. Integraatio vaatii vakaan sisäisen perustan, jotta fantasiat ja impulssit voi hyväksyä tottelematta niitä tai tekemättä toisesta ihmisestä oman elämän keskusta.

Jaa kirjoitus

XTelegram
Jaa yhdellä klikkauksella