Tähdet Pantellerian yllä

Laiska kesä sisäpihalla ei ole toimintaa eikä edes paikkaa. Se on amuletti.

Ja riadin yllä — Linnunrata,
sen tähdet ovat kokonaisia maailmoja,
ne siunaavat askeleesi matkalla,
katsoen Neitsyt Marian taivaallisen hunnun alta.

Sielun puu kukkii ja antaa merkin,
ravitsee hellästi ja johdattaa kauemmas.
Siellä on Henry Thoreau, Elämää metsässä:

“Kokemukseni on ainakin opettanut minulle tämän: jos ihminen kulkee rohkeasti kohti unelmaansa ja yrittää elää niin kuin se häntä ohjaa, häntä odottaa menestys, jota arkinen olemassaolo ei tunne. Jotakin hän jättää taakseen, joitakin näkymättömiä rajoja hän ylittää; hänen ympärilleen ja sisälleen muodostuu uusia, yleisempiä ja vapaampia lakeja tai vanhoja tulkitaan hänen hyväkseen laajemmin, ja hän saavuttaa korkeammalle olennolle sopivan vapauden... Jos olet rakentanut pilvilinnoja, työsi ei ole mennyt hukkaan; juuri siellä niiden kuuluukin olla. Nyt sinun tarvitsee vain rakentaa niiden alle perustukset.”

Jo kuolleiden ajatukset vaeltavat täällä sisäpihan kostealla ruoholla. Muisti seisoo kuin syvä lampi: upotat pääsi siihen, ja siellä on koko elämäsi, lapsuudesta valintoihin, hiljaa lipumassa — kaikki mikä oli ja kaikki mikä vielä voi olla. Ikään kuin nukkuisit, irrotettuna melusta, kiireestä, sodasta, takaa-ajosta, unelmista, ponnistelusta...

Ja puu ravitsee, ja lehdet putoavat.
Unien ketjusta syntyneessä puistossa unien muistaminen ja niiden eläminen päivällä on kallis aarre.
Kaupungin kipu, virheet ja vammat hellittävät.
Kirjat, taatelit, granaattiomenat ja viikunat ravitsevat sinua.
Kauneutesi ulkopuolella — koiruohoa katkerampaa,
hasidin viisaus... käydä Jerusalemissa...

Mutta nyt: ruoho versoo jalkojesi alla, pöllö laskeutuu kuuseen, metsän reunalla istuu kettu.
Ne vartioivat unen rajaa, kun voimat sinussa uinuvat — anna niiden kasvaa, sillä kaupunki on siellä, ja joskus sinun on palattava sinne, tulemaan taas hulluksi, mutta nyt...

Tähdet Pantellerian yllä,
ja medinaan kätketyn riadin yllä,
koko maailmasta erossa, pilvien läpi,
ne välkkyvät kuin Kaikkivaltiaan yölliset silmät.

Sillä tähtiä ei ole vain taivaalla. Kant huomasi, että niitä on myös meissä.
Se on meidän moraalinen tähtitaivaamme: katoamattomat ja pysyvät lait, joiden mukaan ihminen elää.
Saatamme olla näkemättä niitä sivilisaation “pilvien” ja kaiken sen saastan takaa, jolla meitä ruokitaan.
Ne loistavat uskomattoman kirkkaasti siellä, missä ei ole katuvaloa; ja kun olet kerran nähnyt ne, tiedät, että tähtiä on sekä taivaalla että sisälläsi.

P.S. Nämä eivät ole sanoja. Tämä on amuletti...